Terveys on tasapainoa, kehon luonnollinen olotila jota kohti se hakeutuu. Autan vyöhyketerapian, Access Barsin ja energiahoitojen avulla sinua rentoutumaan, tasapainottumaan ja voimaan paremmin arjessa.

Kenestä tarina kertoo, kuka on nainen Mayan Auringon takana?
Lempeän talvinen ja aurinkoinen tervehdys Pirkanmaalta. Olen Maija Määttä ja toimin Mayan Aurinko nimisen hyvinvointiyrityksen puikoissa. Haluan tuoda valoa ja aurinkoa maailmaan, niin kuin nimestä voi hyvin päätellä. Olen herkkä, intuitiivinen, optimistinen ja valovoimainen nainen. Mayan Aurinko on ollut toiminnassa reilun vuoden verran. Minulle ihmisen hyvinvointi ja terveys ovat aina olleet lähinnä sydäntä. Kiinnostus ihmisen terveyteen johti opiskelemaan hoitoalaa, ehdin toimia sairaanhoitajana reilun 10 vuoden ajan. Minun tarinani hyvinvointialan tekijänä jatkui kuitenkin vyöhyketerapian sekä luontaishoitojen pariin.

Miten kaikki alkoi?
Kivulias patti jalkapohjassani useita vuosia sitten oli käännekohta. Se vaivasi viikkojen ajan lähes päivittäin, lopulta käveleminenkin oli hankalaa. Tuskailin joka askeleella. Läheiseni suositteli silloin vyöhyketerapeuttia, jonka luona oli aikaisemmin käynyt. Ensin kokeilin kivuliaaseen vaivaani tulehduskipulääkkeitä, hierontapalloa, kipugeeliä mutta mikään ei tuntunut auttavan. Uskomatonta, mutta vaivaani löytyi silloin nopea apu vyöhyketerapiasta. Ymmärsin oman kokemuksen kautta miten upea fyysinen, psyykkinen ja henkinen kokonaisuus ihmiskeho on. Sittemmin vyöhyketerapiasta olen saanut apua mm. väsymykseen, uneen, tasapainoisempaan kehoon, aineenvaihduntaan sekä lasteni koliikkivaivoihin. Mieli on keventynyt ja kehokin siinä sivussa kilokaupalla. Käyn itsekin vyöhyketerapiassa ja Access Bars hoidoissa säännöllisesti.

Jo lapsesta saakka olen rakastanut lukemista ja uuden oppimista. Kannoin jo pienestä pitäen suuria kirjapinoja kotiin kirjastosta ja viihdyin kirjojen parissa tuntikausia. Edelleen uuden oppiminen on loputtoman motivoivaa ja innostavaa. Varsinkin ihmiskehon ja mielen ihmeet kiinnostavat. Se on ihmeellistä, miten voi hoitaa terveyttä sekä ennaltaehkäistä tai ainakin lievittää erilaisten sairauksien oireita lääketieteen oppien ohessa myös luontaishoitojen avulla. Neuroplastisuus, kehon ja mielen kyky muovautua on oppi jota jokainen voi halutessaan hyödyntää. Sen mahdollisuudet kiinnostavat minua valtavasti.

Monesti investoidaan autoon, ostetaan kunnollinen, vaihdetaan osia ja huolletaan. Samoin kehoa ja mieltä kannattaa huoltaa. Oma hyvinvointi heijastuu kaikkeen, työhön, ihmissuhteisiin, perhe-elämään. Miten sinä alkaisit voida paremmin? Mikä keino parhaiten ja tehokkaimmin lievittää stressiä? Miten palaudut ja otat omaa aikaa rentoutumiseen? Sinä olet oman elämäsi päätähti, miten voisit olla paras versio itsestäsi joka elämän osa-alueella?

Mitä ja missä?
Teen vyöhyketerapiahoitoja, kuumakivihierontaa sekä Access Bars hoitoja Nokialla sekä Tampereella ja joitain päiviä myös Helsingissä. Olen Pure Energy Healer energiahoitaja, Naiseuden voiman naistenpiirien vetäjä, Yin joogaohjaaja sekä kahden ihanan lapsen äiti.

Parhaimmat opetukset tähän mennessä?
Hyppy rivisairaanhoitajasta yrittäjän saappaisiin parin lapsen äitinä ei varsinaisesti ollut helppo. Yrittäjyyteen ja siinä pärjäämiseen liittyy paljon omia sisäisiä uskomuksia sekä alitajunnassa olevia osin jopa tiedostamattomia ajatuksia. Palkkatyössä monia asioita pitää itsestäänselvyyksinä. Yrittäjänä alussa yllätti se, miten moni asia piti ottaa haltuun. Onneksi elämä on jatkuvaa oppimista, kaiken voi jakaa pienempiin osiin. Maailma ei tule valmiiksi päivässä, eikä välttämättä vielä kahdessakaan. Minua auttoi uskomusten ja omien pelkojen kanssa painiessa suunnattomasti Access Bars-hoidot. Se on omalla sekä monien asiakkaiden kohdalla toiminut negatiivisiin ajatuskehiin, rajoittaviin uskomuksiin, stressin lievitykseen ja hermoston tasapainottumiseen. Olo tuntuu hoidon jälkeen tasapainoisemmalta, selkeämmältä. Mikäli joku ajatusluuppi pyörii päässä, olen kokenut hoidon tehokkaaksi ja tasapainottavaksi. Siksi voin sitä suositella lämpimästi muillekin.

Toinen valtavan hyödyllinen oppi on verkostoituminen. Yksi suurista unelmistani toteutui jo ensimmäisenä vuotenani yrittäjänä. Olin haaveillut pitäväni hyvinvointiretriittiä upeassa maalaisromanttisessa Villa Aurorassa Mäntyharjulla. Tutustuin yksillä messuilla upeaan valonsisareen ja hänen retriitillään sain ohjata Yin joogatuntia viime vuonna. Minulla on ollut ilo tutustua upeiden asiakkaiden lisäksi ihaniin kollegoihin ja yhteistyökumppaneihin. Jokaisesta olen äärimmäisen kiitollinen.

Mikä motivoi minua työssä?
Parasta yrittäjyydessä on ihmisten kohtaaminen ja jokaisen oma ainutlaatuinen, uniikki tarina. Haluan ottaa sinut yksilöllisesti huomioon, haluan auttaa sinua löytämään tasapainoa, voimavaroja arkeen, auttaa jaksamaan paremmin ja muutoinkin olemaan paras versio sinusta. Olen saanut monia viestejä ja ihania palautteita asiakkailta luontaishoitojen jälkeen. Monet ovat saaneet apua vyöhyketerapiasta univaikeuksiin, väsymykseen, kehon tasapainottumiseen, hormonaalisiin vaivoihin, migreeniin, erilaisiin kipu-ja särkytiloihin sekä vatsaoireisiin. Suurin osa asiakkaistani on naisia, joille luontaishoidot ovat usein kaivattu ja toivottu rentoutumismuoto niin stressaavan ja kiireisen arjen keskellä.

Muutenkin naiseus ja feminiinienergia kiehtoo minua. Halusin kokoontua yhdessä muiden ihanien naisten kanssa, niimpä aloin vetää Naiseuden voiman naistenpiirejä Tampereen ja Nokian alueella viime vuonna. Toivotan lämpimästi tervetulleeksi sinut sinne sellaisena upeana timanttina kuin olet. Mikäli haluat kohdata muita kanssasisaria lämminhenkisessä piirissä olet oikein tervetullut mukaan.

Minua motivoi halu koko ajan kehittyä ja oppia uutta. Parasta on se, että mikään päivä ei ole samanlainen. Haasteet kuuluvat elämään. Olen optimistinen ja uskon, että kaikki eteen tulevat haastavat tilanteet on ylitettävissä. Paras elämänohje on varmaan pitää jalat maassa ja pää pilvissä unelmoiden ja mennen niitä unelmia kohti. On ihana lukea asiakkaiden palautteita ja teen työtä sydänlähtöisesti ihmisen kohdaten ja kuunnellen.

Yrityksen tavoitteet ja visio?
Tavoitteena ja missiona on tuoda tietoisuutta luontaishoidoista sekä luoda iloa, rauhaa, tasapainoa ja rakkaudellisempaa suhtautumista omaa kehoa ja mieltä kohtaan. Lempeys ja itsemyötätunto sekä läsnäolon voima on löytyneet myös omaan elämään enenevissä määrin. Siitä olen äärettömän onnellinen. Kiitos kuuluu luontaishoidoille, Access Barsille ja yin-joogalle. Toivon, että jokaisella olisi mahdollisuus löytää tasapainoa ja rentoutumista kiireisen arjen keskellä edes hetki joka päivä. Luonnossa liikkuminen omaa kehoa kuunnellen on tärkeää. Se rauhoittaa ja maadottaa. Mieli tasaantuu ja lenkkipoluilla ajatukset monesti selkiintyvät. Samoin meditointi, jooga ja avantouinti palauttavat tähän hetkeen.

Mayan Auringon motto ja voimalause on: Valoa, hyvää oloa ja aurinkoa <3 Ihanaa päivää sinulle, voi hyvin

ig: @mayanaurinko ja @valonsisaret

facebook: mayanaurinko

email: mayanaurinko@gmail.com

Rakkaudella, Maija